Pelimusiikki virittää oikeaan tunnelmaan

Tidittittidi ti ti! Arvaatko, minkä pelin tunnari on kyseessä? No Super Mario tietysti! Vaikket varmastikaan osaisi päätellä melodiaa suoraan epätahdikkaasta kirjoituksesta, Marion superkuuluisa tunnusmusiikki tulee väistämättä heti ensimmäisenä mieleen kysyttäessä tutuinta tunnusmusiikkia videopelien maailmasta. Kyseinen mestariteos on elänyt populaarikulttuurissamme jo kymmeniä vuosia, ja tuskin tulemme koskaan unohtamaan punapöksyisen putkimiehen seikkailujen aikana kuulemiamme melodioita. Pelimusiikki jää elämään mieliimme vielä konsolin sammuttuakin, ja ala voi nyt vahvemmin kuin koskaan.Alkuaikojen piipityksestä on päästy pitkälle, ja nykypäivänä pelimusiikki on erittäin olennainen osa kokemusta. Metal Gear Solid on klassinen esimerkki pelistä, jonka äänimaailma onnistuu viemään pelikokemuksen seuraavalle tasolle. Hiiviskely vihollisten selkien takana ja laatikoiden sisällä oli varmastikin yksi 80- ja 90-luvuilla syntyneiden ikimuistoisimpia pelikokemuksia. PlayStationilla alun perin julkaistu MGS astutti pelaajan Solid Snaken saappaisiin, jonka tavoitteena oli yleensä pysytellä vihollisen silmien ulottumattomissa ja syvässä hiljaisuudessa. Kun suuri osa pelistä saatetaan viettää mukavan rauhallisessa tuulen uivelluksessa ja instrumentaalisessa musiikissa, alkaa poppi pauhaamaan täysiä vastajoukkojen havaitessa Snaken tunkeutumisen. Ja sitten juostiin!Toimintapeleissä on totuttu kuulemaan tahdikasta musiikkia, joka kuljettaa pelaajansa tasolta toiselle vauhdikkaissa merkeissä. Esimerkiksi Tony Hawk’s Pro Skater -sarjan pelit tulivat niin ikään tunnetuiksi paitsi mullistavasta pelikokemuksestaan, myös täydellisesti pelimaailmaan soveltuvista soittolistoistaan. Soundtrack toisensa jälkeen THPS onnistui pitämään faninsa kahleissaan, ja pelisarjan kovimmat ystävät jaksavat edelleen kuunnella nostalgisia biisilistoja. Toki skeittiskenen ympärille oli jo aiemmin kehittynyt oma musiikkimaailmansa, mutta THPS-pelisarja toi kyseisen genren ja skeittauksen ilon myös enemmän kotonaan viihtyville konsolinnaputtelijoille. Klassinen sekoitus hard rockia, räppiä sekä punkia – niistä on loistava skeittipelikokoelma tehty.Grand Theft Auto –sarjaa pelanneet varmasti tietävät, kuinka tärkeää oikean radiokanavan valitseminen autoa ajaessa on. Esimerkiksi pelisarjan viimeisimmässä osassa, GTA V:ssä, löytyy valittavana jopa 18 radiokanavaa. Vuoden 2014 peliksi valittu avoimen maailman toimintaseikkailu on nautinnollista pelattavaa myös ajopelinä – voit vain kruisailla ympäri San Andreasia suosikkirytmiesi tahtiin. Takaa-ajotilanteessa on toki valittava vielä erillinen kanava täydellisen karkumatkan siivittämiseksi. Kaksi pelin radiokanavista on vieläpä keskustelukanavia, mikä on melko mielenkiintoinen lisä muihin peleihin verrattuna.Myös kauhupelien äänimaailma on hyvin tärkeässä asemassa – eihän kauhuleffatkaan olisi äänettömällä katsottaessa erityisen pelottavia. Hiljaisuudesta ponkaisevat huudot ja kirkuminen saavat kovimmankin peliveteraanin puntit tutisemaan, erityisesti, mikäli pelisessio uskalletaan viedä äärimmilleen pimeässä pelihuoneessa aamuyön tunteina. Esimerkiksi legendaarisimpien kauhupelien joukkoon useissa piireissä nostettava Amnesty luottaa pääasiassa äänimaailman tuomaan jännitykseen. Aluksi matalien ja rauhoittavien äänien varaan luotu tunnelma kiihtyy jännittävässä paikassa, mikä myös takuuvarmasti nostattaa pelaajan sykettä. Äkkinäiset tilanteet saavat pelaajankin huutamaan kauhusta, mikä on tietysti myös kauhupelien tarkoitus – pelaaja on lähtenyt hakemaan jännityksen tuomaa adrenaliinia, jota Amnesty tarjoaa varmasti kylmähermoisimmillekin pelaajille.Pelimusiikki ei kuitenkaan kuulu pelkästään perinteisten konsoleilla pelattavien videopelien maailmaan. Myös huoltoasemilla ja kaupoissa tutuiksi tulleet peliautomaatit osaavat vilkkumisen lisäksi soittaa melko koukuttavia melodioita pelaajiensa korviin. Esimerkiksi Saber Toothed Tiger päästelee voittolinjojen sattuessa kohdalleen sellaiset voitontilutukset, että tekee ihan mieli jammailla mukana! Ja entäs sitten se ääni, kun voittopotti kilahtaa viimeinkin koneesta alas? Ah, pelimusiikki ei varmastikaan tästä parane!Kolikkoautomaattien lisäksi musiikki on tärkeä osa myös kasinokokemusta. Esimerkiksi blackjackiin ja rulettiin kiintyneet kasinovieraat voivat nyt rapsutella aivonystyröitään ja miettiä, millaista taustamusiikkia kasinot yleensä tarjoavat – tämä toki vaihtelee myös paikan mukaan, mutta yleensä musiikki on jonkinlaista rauhallista jazzia tai muuta rentouttavaa ja keskittymistä parantavaa jammailua. Rauhallinen taustamusiikki ei pääse häiritsemään pelaajien päätöksentekoa. Jotkin kasinot toki eivät osaa edes ottaa tällaista huomioon tai luukuttavat tietoisesti viimeisintä diskomusiikkia myös keskittymistä vaativien pelien äärellä, mikä voi helposti ärsyttää hiljaisuutta vaativan pelaajan. Tässä tapauksessa olisikin viisainta vain jäädä kotiin pelaamaan samoja pelejä netin kautta.