Minkä hintaisen digipokkarin ostaisin?

Laadukkaat digipokkarit ovat tällä hetkellä edullisia. Jo parillasadalla eurolla saa hyvän, näppärän kameran, ja vieläkin edullisempia löytyy. Tarve ratkaisee, minkä hintaiseen kameraan päätyy, ja kannattaakin käydä kameraliikkeessä kokeilemassa erilaisia kameroita ja katsoa, minkä kokoinen ja tasoinen olisi itselle se kaikista paras.Digipokkareiden markkinat ovat tällä hetkellä hankalat, sillä moni on siirtynyt ottamaan kuvia älypuhelimella. Kannattaa itsekin harkita sijoittaako ennemmin hyvään älypuhelimeen, jossa on laadukas kamera vai haluaako hankkia erillisen digipokkarin. Kannattaa siis muistaa seuraavaa puhelinta ostaessasi tarkastaa myös niiden kameroiden laatu. Mikäli nimittäin olet valmis sijoittamaan lähiaikoina sekä uuteen älypuhelimeen että digipokkariin, kannattaa miettiä, josko yhdellä laitteella voisi pärjätä. Erityisesti halvemman tason digipokkarit ovat jo täysin korvattavissa laadukkailla iPhoneilla tai Android-laitteilla. Monipuolisen älypuhelimen kuvausominaisuuksien lisäksi on erittäin kätevää, että mukana kuljetettavien laitteiden määrä vähenee yhdellä.Kalliimmat digipokkarit yltävät luonnollisesti jo älypuhelimien tasoa korkeammalle. Noin 400 euron hintaluokassa alkaa jo löytymään digikameroita, joiden kuvanlaatu on selkeästi tämänhetkisiä puhelimiin asennettuja kameroita parempi. Lisäksi näiden ominaisuudet mahdollistavat monipuolisemman kuvauksen, yltämättä kuitenkaan järkkäreiden tasolle.Yhteenvetona voimme todeta, että halpaa digipokkaria miettivän kannattaa laittaa rahansa säästöön uutta parempaa puhelinta varten. Mikäli olet kuitenkin valmis sijoittamaan aidosti hyvään kameraan, mutta järjestelmäkamera ei esimerkiksi kuljetettavuuden vuoksi sovi valinnaksesi, on laadukas digipokkari oiva valinta.