Haaveiletko valokuvaajan työstä?

Vaikka moni valokuvaajana menestynyt onkin itseoppinut tekijä, on ammattimaiseksi valokuvaajaksi haluavan hyvä hankkia itselleen jonkinlainen pohjakoulutus. Kilpailu alalla on koko ajan kovempaa, valokuvausharrastuksen aloittaminen on todella helppoa ja välineet ovat lähes kaikkien saavutettavissa. Vaikka koulu ei sinusta varsinaisesti kuvaajaa teekään, vaan pitkäjännitteinen työ ja taito, on tutkinto valokuvauksesta kuitenkin kilpailuvaltti. Myös verkostoitumisen kannalta opiskelu on hyvä asia.Digiaika on vaikeuttanut ammattikuvaajien asemaa, sillä nykyään harrastelijatkin saavat aikaan laadukkaita kuvia. Siksi markkinoinnin perusteet on hyvä osata, samoin tietoa tekijänoikeuksista ja yleisistä säännöistä tarvitaan ihan itseä ja omaa työtään suojellakseen.Valokuvausta voi opiskella Suomessa opisto-, ammattikorkea- ja yliopistotasolla. Myös oppisopimuskoulutus on mahdollista, samoin itseoppineet valokuvaajat voivat suorittaa valokuvaajan ammatti- tai erikoisammattitutkinnon näyttötutkintona. Myös ulkomailla opiskelu on luonnollisesti vaihtoehto.Valokuvaajan työssä alkuinvestoinnit ovat suuret. Tarvitset ainakin hyvän järjestelmäkameran rungon ja siihen muutaman objektiivin ja varamuistikortteja. Suunnittele kalustosi huolella ja mikäli mahdollista, kokeile erilaisia kameroita. Ole realistinen ja mieti, mitä todella tarvitset ja minkä tasoiset laitteet ovat juuri sinulle sopivat.Tärkeää valokuvaajana kehittymisessä on kuvata niin paljon kuin mahdollista; näin tekniikkasi ja tyylisi kehittyvät ja saat kenties nimeä sekä näkyvyyttä. Kokeile erilaisia tekniikoita, ota mallia viisaammilta, kysy neuvoa ja ole aktiivinen!Sosiaalista mediaa kannattaa käyttää hyödyksi. Voit perustaa esimerkiksi blogin, jolla esittelet otoksiasi ja kannattaa liittyä ainakin Instagramiin. Erilaisiin keskusteluryhmiin ja verkostoihin kannattaa liittyä. Itsestään ja omista töistään kannattaa pitää ääntä ja olla ylpeä!