Category Archives: Vinkit

Parhaat kännykät valokuvaukseen

Kännykkäkamerat ovat korvaamassa perinteiset perustasoiset pokkarikamerat. Laatu ja tekniikka ovat parantuneet lyhyessä ajassa suurin harppauksin ja älypuhelimissa on monesti jo erittäin laadukas kuvausväline. Kamerat ovatkin viime aikoina olleet yksi älypuhelinten suurimmista edistysaskeleista vuosittaisten malliuudistusten yhteydessä.

Koska kännykkä kulkee yleensä aina mukana, yhä useammat jättävät uuden pokkarikameran hankkimatta. Samaan aikaan myös kännykkäkameroiden jatkuvasti parantuvat video-ominaisuudet ovat tehneet edullisten videokameroiden markkinoista vaikeat.

Pelkät megapikselit eivät kerro kaikkea kännykän kuvanlaadusta, vaan siihen vaikuttaa enemmän kennon laatu ja koko.

Yksi tämänhetkisten markkinoiden parhaimmista kännykkäkameroista on Nokia Lumia 1020. 41 megapikselin automaattitarkenteisella PureView-kameralla tulee jo nimittäin varsin kelvollisia kuvia. Etupuolella on toinen 1,2 megapikselin kamera laajakuvalinssillä. Mukana on myös häviötön zoom sekä Nokia Pro Camera ja Nokia Smart Camera -sovellukset.

Myös 13 megapikselin kameramoduulilla varustettu LG G3 on osoittautunut testeissä hyväksi. Pääkamerassa on 13 megapikseliä kuvanvakaimella, laserautomaattitarkennuksella ja Dual-LED-salamalla. Etukamera on 2,1 megapikseliä. G3:n kameran mielenkiintoinen ominaisuus on sen takaosaan sijoitettu laserautomaattitarkennus, joka osaa mitata etäisyyden kuvattavaan kohteeseen. Tarkennus tapahtuu silmänräpäystäkin nopeammin.

Samsung Galaxy S5:n pääkamerassa on 16 megapikseliä ja sillä voi kuvata parhaimmillaan jopa 4K-videota. Vaikka 4K-videon täysi hyödyntäminen on toistaiseksi vielä hankalaa, niin tulevaisuudessa siitä tulee olemaan varmasti hyötyä.

Huomionarvoista on myös erilaiset applikaatiot, joita on tarjolla älypuhelimiin. Kaikki Androidille ja iPhonelle tarjolla olevat kamera-applikaatiot eivät ole vain hassuttelua, vaan niillä saa myös teknisesti parempia kuvia. Esimerkiksi Camera+ applikaatio iPhonelle ja Camera ZOOM FX Android-käyttäjille tarjoavat suuren määrän kuvia parantavia toimintoja.

Minkä hintaisen digipokkarin ostaisin?

Laadukkaat digipokkarit ovat tällä hetkellä edullisia. Jo parillasadalla eurolla saa hyvän, näppärän kameran, ja vieläkin edullisempia löytyy. Tarve ratkaisee, minkä hintaiseen kameraan päätyy, ja kannattaakin käydä kameraliikkeessä kokeilemassa erilaisia kameroita ja katsoa, minkä kokoinen ja tasoinen olisi itselle se kaikista paras.

Digipokkareiden markkinat ovat tällä hetkellä hankalat, sillä moni on siirtynyt ottamaan kuvia älypuhelimella. Kannattaa itsekin harkita sijoittaako ennemmin hyvään älypuhelimeen, jossa on laadukas kamera vai haluaako hankkia erillisen digipokkarin. Kannattaa siis muistaa seuraavaa puhelinta ostaessasi tarkastaa myös niiden kameroiden laatu. Mikäli nimittäin olet valmis sijoittamaan lähiaikoina sekä uuteen älypuhelimeen että digipokkariin, kannattaa miettiä, josko yhdellä laitteella voisi pärjätä. Erityisesti halvemman tason digipokkarit ovat jo täysin korvattavissa laadukkailla iPhoneilla tai Android-laitteilla. Monipuolisen älypuhelimen kuvausominaisuuksien lisäksi on erittäin kätevää, että mukana kuljetettavien laitteiden määrä vähenee yhdellä.

Kalliimmat digipokkarit yltävät luonnollisesti jo älypuhelimien tasoa korkeammalle. Noin 400 euron hintaluokassa alkaa jo löytymään digikameroita, joiden kuvanlaatu on selkeästi tämänhetkisiä puhelimiin asennettuja kameroita parempi. Lisäksi näiden ominaisuudet mahdollistavat monipuolisemman kuvauksen, yltämättä kuitenkaan järkkäreiden tasolle.

Yhteenvetona voimme todeta, että halpaa digipokkaria miettivän kannattaa laittaa rahansa säästöön uutta parempaa puhelinta varten. Mikäli olet kuitenkin valmis sijoittamaan aidosti hyvään kameraan, mutta järjestelmäkamera ei esimerkiksi kuljetettavuuden vuoksi sovi valinnaksesi, on laadukas digipokkari oiva valinta.

Minkä hintaisen järkkärin ostaisin?

Mikäli haluat harrastaa valokuvausta vakavammin, on järjestelmäkameran hankinta lähes välttämätöntä.

Järjestelmäkameroiden runkojen hintahaitari on suuri ja lisäksi erilaiset objektiivit ja muut varusteet vaikuttavat kokonaishintaan paljon. Mieti siis tarkoin, kuinka ammattimaisen järkkärin tarvitset ja kuinka paljon olet valmis pistämään rahaa kiinni kameraan ja sen kalustoon. Järjestelmäkamera voi tulla kalliiksi, sillä pelkkä kameran runko ei riitä, vaan tarvitset myös erilaisia objektiiveja ja mahdollisesti muita varusteita. Jo laadukkaat objektiivit itse maksavat helposti satoja euroja.

Kamera-linssipaketin saa halvimmillaan jo 400-500 eurolla. Ammattikameroissa hintakattoa ei ole, vaan kaikki riippuu varusteista. Kalleimmat rungot maksavat tuhansia euroja, kalleimmat linssit kymmeniä tuhansia.

Tänä päivänä perinteisen peilillisen järkkärin konsepti ja kennotekniikka alkavat olla jo niin hyviä, että varsinaisessa kuvanlaadussa kalliiden ammattilaisjärkkäreiden ja edullisimpien harrastelijajärkkäreiden ei ole juurikaan eroa. Harrastelijalle ja valokuvausta vasta aloittelevalle siis riittänee hinnaston alapäässä olevat mallit.

Pienet järjestelmäkamerat eli niin sanotut minijärkkärit ovat suurin piirtein samassa hintaluokassa kuin harrastelijatason peilijärkkärit. Ne asettuvat hintahaarukkaan 500 – 1000 euroa. Olympus Pen E-PL7, Panasonic Lumix DMC-GM5, Samsung NX300 ja Sony a5100 ovat hyviä minijärkkäreitä kyseisessä hintaluokassa.

Kannattaa harkita myös järjestelmäkameran ja sen osien ostoa käytettynä. Monesti käytetty kamera maksaa murto-osan uuden hinnasta, laadun kuitenkaan kärsimättä. Käytettyjä kameroita voi etsiä esimerkiksi valokuvausharrastajien keskustelupalstoilta tai menemällä suoraan liikkeeseen, joka myy myös käytettyä kalustoa.